Pohdin sitä, miksi tunsin itseni potilaana avuttomaksi ja häpesinkin avuttomuuttani
Heti alkuun on pakko tehdä tunnustus, että vihaan ja häpeän potilaana tuntemaani avuttomuudentunnetta. En varmasti ole ainoa, jolla on samoja tuntemuksia. Sairaalassa tiedostetaan varmasti tämä ongelma ja sairaalan sivulla olevasta linkistä voi tulostaa jo ennen leikkausta petijumppaohjeet. Minä tulostin ne ja harjoittelin jo kotona etukäteen koska en todellakaan halunnut mitään veritulppaa ja halusin tietenkin mahdollisimman nopeasti kotiin sairaalasta. Sairaalassa annettiin myös heti leikkauksen jälkeen pep-pullo, johon piti puhallella kerran tunnissa ettei tule keuhkokuumetta leikkauksen jälkeisenä komplikaationa. Se, että potilaalle annetaan vastuuta omasta voinnistaan, vähentää minun mielestäni avuttomuudentunnetta. Itse pidän itseäni aika joustavana ihmisenä mutta olisin varmaan kiipeillyt ahdistuneena pitkin seiniä henkisessä mielessä ilman sitä, että minulla olisi ollut oma mahdollisuus edistää vointini kohenemista.
Sairaalassa kävi fysioterapeutti kahdesti lyhyenä aikana minun luonani. Ensin hän halusi varmistaa, että osaan kääntyä sängyssä ja nousta sängystä ylös siten, ettei leikattu vatsa joudu koetukselle. Toisella kerralla sain kotiutumisohjeet ja keskustelimme pitkään siitä, minkälaista liikuntaa voi harrastaa kun sairausloma on ohi. Silloinhan olen niin sanotusti työ- ja liikkumiskuntoinen. Minulle sopii vesijuoksu ja kotoa löytyy sekä kuntopyörä että crosstrainer. Niissä on sadan kilon maaginen painoraja. Nyt on kesä tulossa eli mikään vaakatasossa satava loska tai tuisku ei estä liikkumistani. Olen arastellut liikkumista julkisilla paikoilla koska aina löytyy henkisesti keskenkasvuisia ihmisiä, jotka naureskelevat ja osoittelevat sormella kun läski lyllertää. On käsittämätöntä, ettei ylipainoista ihmistä pikemminkin kannusteta liikkumaan. Eihän se edes maksa mitään. Ylipainoisen on muutenkin vaikeaa edes löytää itselleen liikuntavaatteita. Onneksi on sentään olemassa Ellos ja Cellbes, joista muhkeampikin saa myös liikuntavaatteita itselleen.
Mutta takaisin siihen avuttomuudentunteeseen. Googletin siitä ja osa meni hyvinkin syvälliseksi. En
usko, että potilaan kokemassa avuttomuudentunteessa olisi kyse aivan niin syvällisistä asioista.
Löysin Itä-Suomen yliopiston Mikael Leimanin kirjoittaman artikkelin Avuttomuus ja häpeä. Siteeraan siitä seuraavan kohdan, joka oli hyvin tiivistetty: "Avuttomuus on ihmiselle yksi vaikeimmin kestettätäviä kokemuksia, koska silloin hän väistämättä tarvitsee apua. Ellei hän voi luottaa avun läsnäoloon tai saatavuuteen, tilanne muuttuu sietämättömäksi. Hänen on vääjäämättä löydettävä siihen jokin suojautumiskeino, joka olosuhteista ja ihmisestä riippuen on jokin noista peustavoista tai niiden johdannainen." Perustapoina hän mainitsee seuraavat vaihtoehdot: "kamppailla, paeta tai luovuttaa ja lamaantua".
Pohdin, että nuo ovat varmaan hyvinkin tavallisia reagointitapoja myös sairaalan potilailla ja se on tiedostettu ainakin siinä sairaalassa, jossa minulle tehtiin lihavuusleikkaus. Myös petijumppa ja pep-
pulloon puhaltelusessiot ovat nimenomaan sitä kamppailua oman optimaalisen parantumisen eteen. Vielä kerran siis iso kiitos fysioterapeuteille, jotka ovat laatineet petijumppaohjeet ja hoitajille, jotka tuovat pep-pullon ja muistavat kysyä olenko muistanut puhallella siihen. He ovat tavallaan ottaneet
minut potilaana mukaan heidän joukkueeseensa, joka pyrkii siihen että minä paranen ja pääsen kotiin
mahdollisimman pian.
Lihavuusleikattu ei voi eikä uskalla nyt varmaan oikein paeta sairaalasta fyysisesti mutta voi kyllä antaa henkisesti piutpaut sekä jumpalle, pulloon puhaltelulle kuin myös ohjeille pitää juominen ja syöminen erillään toisistaan. Ehkä se on pakenemista? Siinä vaihtoehdossa potilas tekee myös tavallaan itselleen hallaa koska piutpaut antaminen EI edistä toipumista. Yksikään hoitaja tai lääkäri ei voi pakottamalla pakottaa ketään noudattamaan annettuja ohjeita. Sairaalassa olo voi olla haastavaa myös auktoriteettikammoiselle ihmiselle.
Ehdottomasti haastavin potilas hoitohenkilökunnalle on taatusti sellainen, joka luovuttaa ja lamaantuu. Sellainen potilas tarvii tavallista enemmän rohkaisua ja kannustusta. Voi olla, että hänelle pitää neuvoa asiat kädestä pitäen ja tsempata häntä paljon. Hoitohenkilökunnan pitää osata tehdä sekin siten, etteivät muut potilaat koe jäävänsä vähemmälle huolenpidolle haastavaan potilaaseen
verrattuna.
Siteeraan vielä lopuksi Mikael Leimanin artikkelia: "Avuttomuuteen liittyvät nöyryytyksen tai häpeän tunteet ovat yleensä tulosta kokemuksista, joissa on ollut avuton, mutta (hoitavien aikuisten) vastaus on ollut varauksellinen tai laiminlyövä. Olenko tässä syyllistämässä vanhempia ja kasvattajia? Ehkä asian voi näinkin nähdä. Ihmisinä olemme kaikki yhteisesti vastuullisia toistemme ja itsemme hyvinvoinnista. On surullista, että se tällä hetkellä jakautuu yhteiskunnassamme kovin
epätasaisesti.Esityksen pääsanoma on kuitenkin se, että ongelmallista käyttäytymistä voi olla hyvä
tarkastella ongelmallisena suojautumistapana, jonka ihminen on kehittänyt selvitäkseen itselleen sietämättömästä tilanteesta. Yksi on avuttomuus muodossa tai toisessa."
Suosittelen lämpimästi artikkelin lukemista kaikille kiinnostuneille! Koska olen aloitteleva bloggaaja ja yritin saada selkoa siihen, kuinka paljon voin siteerata ja linkittää eri lähteitä blogissani, enkä
löytänyt siihen nyt tähän hätään sopivaa tietoiskua niin en linkitä blogissani varmuuden vuoksi
minnekään mutta siteeraan ja kerron mistä lähteestä olen siteerannut. Toivottavasti tämä on kaikille osapuolille ok?
Muuten tämä bloggaaminen on osoittautunut minulle ihan toimivaksi tavaksi ilmaista itseäni. En halua kuormittaa perhettäni lihavuusleikkausjutuillani vaikka kaikki on nyt minulle uutta ja
ihmeellistä. Olen perheelleni se sama ihminen, joka olin ennen leikkaustakin. He ovat tosin
huomanneet että olen virkeämpi koska verenpaine on laskenut todella radikaalisti. Siinäkin on aihetta kiitollisuuteen ja paljon. Taidankin alkaa kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa!
Tags: avuttomuus avuttomuuden tunne vihata hävetä sairaala potilas Mikael Leiman ongelma petijumppaohjeet leikkaus lihavuusleikkaus pep-pullo veritulppa keuhkokuume omasta voinnista vastuuttamiseen joukkue fysioterapeutti leikattu vatsa kotiutumisohjeet sairausloma kuntopyörä crosstrainer vesijuoksu "maaginen painoraja" loska tuisku "lyllertää läski" Ellos Cellbes Itä-Suomen yliopisto Mikael Illman suojautumiskeino "kamppailla, paeta tai luovuttaa" reagointitapreagointitapa piutpaut juominen syöminen toipuminen auktoriteettikammo luovuttaa lamaantua aloitteleva bloggari linkittää tietoisku verenpaine virkeämpi kiitollisuus kiitollisuuspäiväkirja.
Sairaalassa kävi fysioterapeutti kahdesti lyhyenä aikana minun luonani. Ensin hän halusi varmistaa, että osaan kääntyä sängyssä ja nousta sängystä ylös siten, ettei leikattu vatsa joudu koetukselle. Toisella kerralla sain kotiutumisohjeet ja keskustelimme pitkään siitä, minkälaista liikuntaa voi harrastaa kun sairausloma on ohi. Silloinhan olen niin sanotusti työ- ja liikkumiskuntoinen. Minulle sopii vesijuoksu ja kotoa löytyy sekä kuntopyörä että crosstrainer. Niissä on sadan kilon maaginen painoraja. Nyt on kesä tulossa eli mikään vaakatasossa satava loska tai tuisku ei estä liikkumistani. Olen arastellut liikkumista julkisilla paikoilla koska aina löytyy henkisesti keskenkasvuisia ihmisiä, jotka naureskelevat ja osoittelevat sormella kun läski lyllertää. On käsittämätöntä, ettei ylipainoista ihmistä pikemminkin kannusteta liikkumaan. Eihän se edes maksa mitään. Ylipainoisen on muutenkin vaikeaa edes löytää itselleen liikuntavaatteita. Onneksi on sentään olemassa Ellos ja Cellbes, joista muhkeampikin saa myös liikuntavaatteita itselleen.
Mutta takaisin siihen avuttomuudentunteeseen. Googletin siitä ja osa meni hyvinkin syvälliseksi. En
usko, että potilaan kokemassa avuttomuudentunteessa olisi kyse aivan niin syvällisistä asioista.
Löysin Itä-Suomen yliopiston Mikael Leimanin kirjoittaman artikkelin Avuttomuus ja häpeä. Siteeraan siitä seuraavan kohdan, joka oli hyvin tiivistetty: "Avuttomuus on ihmiselle yksi vaikeimmin kestettätäviä kokemuksia, koska silloin hän väistämättä tarvitsee apua. Ellei hän voi luottaa avun läsnäoloon tai saatavuuteen, tilanne muuttuu sietämättömäksi. Hänen on vääjäämättä löydettävä siihen jokin suojautumiskeino, joka olosuhteista ja ihmisestä riippuen on jokin noista peustavoista tai niiden johdannainen." Perustapoina hän mainitsee seuraavat vaihtoehdot: "kamppailla, paeta tai luovuttaa ja lamaantua".
Pohdin, että nuo ovat varmaan hyvinkin tavallisia reagointitapoja myös sairaalan potilailla ja se on tiedostettu ainakin siinä sairaalassa, jossa minulle tehtiin lihavuusleikkaus. Myös petijumppa ja pep-
pulloon puhaltelusessiot ovat nimenomaan sitä kamppailua oman optimaalisen parantumisen eteen. Vielä kerran siis iso kiitos fysioterapeuteille, jotka ovat laatineet petijumppaohjeet ja hoitajille, jotka tuovat pep-pullon ja muistavat kysyä olenko muistanut puhallella siihen. He ovat tavallaan ottaneet
minut potilaana mukaan heidän joukkueeseensa, joka pyrkii siihen että minä paranen ja pääsen kotiin
mahdollisimman pian.
Lihavuusleikattu ei voi eikä uskalla nyt varmaan oikein paeta sairaalasta fyysisesti mutta voi kyllä antaa henkisesti piutpaut sekä jumpalle, pulloon puhaltelulle kuin myös ohjeille pitää juominen ja syöminen erillään toisistaan. Ehkä se on pakenemista? Siinä vaihtoehdossa potilas tekee myös tavallaan itselleen hallaa koska piutpaut antaminen EI edistä toipumista. Yksikään hoitaja tai lääkäri ei voi pakottamalla pakottaa ketään noudattamaan annettuja ohjeita. Sairaalassa olo voi olla haastavaa myös auktoriteettikammoiselle ihmiselle.
Ehdottomasti haastavin potilas hoitohenkilökunnalle on taatusti sellainen, joka luovuttaa ja lamaantuu. Sellainen potilas tarvii tavallista enemmän rohkaisua ja kannustusta. Voi olla, että hänelle pitää neuvoa asiat kädestä pitäen ja tsempata häntä paljon. Hoitohenkilökunnan pitää osata tehdä sekin siten, etteivät muut potilaat koe jäävänsä vähemmälle huolenpidolle haastavaan potilaaseen
verrattuna.
Siteeraan vielä lopuksi Mikael Leimanin artikkelia: "Avuttomuuteen liittyvät nöyryytyksen tai häpeän tunteet ovat yleensä tulosta kokemuksista, joissa on ollut avuton, mutta (hoitavien aikuisten) vastaus on ollut varauksellinen tai laiminlyövä. Olenko tässä syyllistämässä vanhempia ja kasvattajia? Ehkä asian voi näinkin nähdä. Ihmisinä olemme kaikki yhteisesti vastuullisia toistemme ja itsemme hyvinvoinnista. On surullista, että se tällä hetkellä jakautuu yhteiskunnassamme kovin
epätasaisesti.Esityksen pääsanoma on kuitenkin se, että ongelmallista käyttäytymistä voi olla hyvä
tarkastella ongelmallisena suojautumistapana, jonka ihminen on kehittänyt selvitäkseen itselleen sietämättömästä tilanteesta. Yksi on avuttomuus muodossa tai toisessa."
Suosittelen lämpimästi artikkelin lukemista kaikille kiinnostuneille! Koska olen aloitteleva bloggaaja ja yritin saada selkoa siihen, kuinka paljon voin siteerata ja linkittää eri lähteitä blogissani, enkä
löytänyt siihen nyt tähän hätään sopivaa tietoiskua niin en linkitä blogissani varmuuden vuoksi
minnekään mutta siteeraan ja kerron mistä lähteestä olen siteerannut. Toivottavasti tämä on kaikille osapuolille ok?
Muuten tämä bloggaaminen on osoittautunut minulle ihan toimivaksi tavaksi ilmaista itseäni. En halua kuormittaa perhettäni lihavuusleikkausjutuillani vaikka kaikki on nyt minulle uutta ja
ihmeellistä. Olen perheelleni se sama ihminen, joka olin ennen leikkaustakin. He ovat tosin
huomanneet että olen virkeämpi koska verenpaine on laskenut todella radikaalisti. Siinäkin on aihetta kiitollisuuteen ja paljon. Taidankin alkaa kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa!
Tags: avuttomuus avuttomuuden tunne vihata hävetä sairaala potilas Mikael Leiman ongelma petijumppaohjeet leikkaus lihavuusleikkaus pep-pullo veritulppa keuhkokuume omasta voinnista vastuuttamiseen joukkue fysioterapeutti leikattu vatsa kotiutumisohjeet sairausloma kuntopyörä crosstrainer vesijuoksu "maaginen painoraja" loska tuisku "lyllertää läski" Ellos Cellbes Itä-Suomen yliopisto Mikael Illman suojautumiskeino "kamppailla, paeta tai luovuttaa" reagointitapreagointitapa piutpaut juominen syöminen toipuminen auktoriteettikammo luovuttaa lamaantua aloitteleva bloggari linkittää tietoisku verenpaine virkeämpi kiitollisuus kiitollisuuspäiväkirja.
Kommentit
Lähetä kommentti