Hiljaiseloa
Viime aikoina ei ole oikeastaan tapahtunut mitään sen radikaalimpaa painon tai ruokavalion suhteen. Kiinteämpää ruokaa mahtuu selvästi vähemmän vatsaan ja sen vuoksi en ole vieläkään pystynyt lisäämään margariinia kummempaa päällystettä päivittäiselle näkkileivilleni tai puuroannoksilleni. Olen jättänyt velliä siemailin vähemmälle ja alkanut syömään kiinteämpää puuroa, välillä kauraleseistä tehtyä ja jouduin myös korkkaamaan kiireessäni hätävaraksi ostetun vauvojen valmispuuron. Sekin oli ihan hyvää ja kätevää koska korkin voi laittaa kiinni ja loput jääkaappiin.
Tässä tulee vanhan kertauksena uusia asioita eli juuri pahimman kiireen aikana syöminen jää herkästi rempalleen eli ruoka-aikaa lykkäisi mielellään eteenpäin koska jutut X ja Y pitäisi saada tehtyä ensin. Siitä sitten seuraa päänsärkyä eli se ruokailuun käytetty aika ei loppupeleissä olekaan mikään kohtuuton kun vertaa sitä päänsäryn aiheuttamaan tehottomuuteen. Itselläni ajoissa otettu lääke auttaa tavallisesti mutta väsynyt olo jää jäljelle.
Ruoka-aikoja eteenpäin lykkäämällä päätyykin nopeasti siihen tilanteeseen, ettei ehtisi nukkumaankaan jos pitäisi ehtiä syömään kaiken mitä listassa lukee. Siitä seurannee sitten ravitsemuspuutoksia jos tapa oikein pahaksi äityy. Se ei ole kenenkään etu.
Toinen tilanne, jossa on tehnyt mieli painaa paniikkinappulaa, on kun paino ei putoa kuten lehtien haastattelujen mestarilaihduttajilla. Ei, vaikka noudattaisi annettuja ohjeita prikulleen ja tarkastaisi vielä uudemman kerran niiden aiempien kertojen lisäksi kaikki ainekset, mitä suuhunsa aikoo laittaa. Onneksi en ole kertonut ihmisille leikkauksestani koska en nyt jaksaisi ihmisten kilokyselyitä. Miksi muuten ylipainoisen ihmisen pitää ylipäänsä tehdä tiliä kiloistaan kaikkien kysyjien kanssa?
Asiaa pohtiessani päätin, että toimin kuten aiemminkin eli suunnittelen Finelin ruokapäiväkirjan
avulla tolkun ruoat päivälle ja sitten printtaan ohjelman sekä noudatan sitä enkä käy vaa'alla joka päivä. Olen päättänyt, että nyt menen vaikka hitaasti edeten ohjelman mukaan ja pyrin sisäistämään ohjelman niin että osaan sen unissanikin. Uskon, että ravitsemusterapeutti keksii jonkin keinon jollei
paino ala pudota seuraavaan tapaamiskertaan mennessä. Toisaalta 200-300 grammaa viikossa on aina enemmän kuin ei ollenkaan.
Minullahan tulee yhdestä neljän hengen ruoka-annoksesta suuri määrä omia ruoka-annoksia pakastimeen. Kiireen iskiessä en tietenkään ala tekemään mitään paljon aikaa vievää ruokaa vaan otan ruokaa pakastimesta niin itselleni kuin perheellenikin. Ruoanlaitosta nautiskelemaan ehdin sitten rauhallisempinakin päivinä. Joka tapauksessa jo pelkkä lihavuusleikatulle annetun Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen esimerkkipäivän mukaan syömällä päätyy aika varmasti samaan
lopputulokseen kuin omien mieltymysten mukaan suunnitellun terveellisen ja järkevän listan mukaan tehdyn suunnitelman mukaan syömällä.
Finelin ruokapäiväkirja antaa hyvin koruttomasti oman palautteensa päivän syömisten ravintoarvopitoisuudesta. Se on ehdottoman hyvä apu jokaiselle, joka haluaa syödä pysyäkseen
terveenä. Sen avulla voi suunnitella itselleen vaikka pitemmän ajan syömiset etukäteen. Minäkin olen laittanut etukäteissuunnitelmat muovitaskuihin ja mappiin. Sehän on tietenkin silkkaa säästöä kun yhtään ostettua elintarviketta ei joudu kompostiin. Jos Finelin ruokapäiväkirjan avulla suunniteltaisiin enemmän ruokailuja ihan yleisellä tasolla ajatellen, niin silloin siitä voisi olla suurempaa kansallistakin hyötyä koska ihmisillä jäisi enemmän rahaa laadukkaampien raaka-aineiden ostoa
varten ja ruokahävikkiä syntyisi vähemmän. Jos et vielä ole käynyt katsomassa Finelin ruokapäiväkirjaa niin käy ihmeessä nyt osoitteessa http://www.fineli.fi !
Juuri ruoan laadukkuus on ainakin minulla ollut se viimeisin asia, josta olen halunnut tinkiä. Toisaalta
olen pohtinut omia ostotottumuksiani ja nuhdellut itseäni sen vuoksi, että olen ilmeisesti jonkinlainen
hamstraaja. Ostan aivan liian suuria määriä kuiva-aineita, kasviksia ja mausteita ja sitten loppupäässä niitä koko perhe joutuu syömään halusipa sitten tai ei. Meillä Suomessa on helppoa ostaa juuri niitä laadukkaita perusruoka-aineita niin usein kuin haluaa. Nyt leikkauksen jälkeen tarvin sitten entistä vähemmän raaka-aineita ruokiin ja minua, aikuista ihmistä, on ihan tosissaan harmittanut kun osa tarjousmelonista ehtii alkaa käymään jääkaapissakin säilytettynä ja se tietenkin on pitänyt laittaa
kompostiin. En siis selvästikään vielä oikein hahmota kuinka vähän tarvin ruokaa. Ei kannata ostaa
kokonaista melonia jos siivullakin pärjää! Kilohinnan vertailusta ei ole mitään hyötyä tässä tapauksessa koska muuten säästöä syntyy kun keittelee ihan itse kaurapuuronsa jne.
Muuten olen tavallaan ihan sinut uuden mahalaukkuni kanssa. Kuulostelen tarkasti, mikä sille sopii ja
mikä ei sovi. En ole edes yrittänyt tarjota sille mitään kolmen chilin merkinnän intialaisia tai aasialaisia ruokia vaan edennyt lempeästi. Lempeyden kuuluu myös se, että kuulostelen hyvin
tarkkaan koska mahalaukku on täynnä. Eihän tässä sentään jäniksen selässä olla! Aiempiin laihdutusyrityksiin on juuri ankaruus kuulunut olennaisesti ohjelmaan ja nyt tuntuu välillä hassultakin kun en pyri suorittamaan annettua ohjelmaa mahdollisimman nopeassa tahdissa ja pilkulleen vaan annan aikaa itselleni. Väärinymmärrysten välttämiseksi korostan, että tarkoitan tällä ajan antamisella nyt mahdollisuuden pehmeään laskuun mahalaukulle enkä mitään leikkausta edeltävien
epäterveellisten ruokien syömisten jatkamista. Esimerkiksi skippasin täytekakkukekkerit vähin äänin
eikä kukaan edes ilmeisesti huomannut etten ollut siellä. Aiemmin olisin mennyt vastaavaan tilaisuuteen silkasta velvollisuudentunnosta.
Jottei tämä bloggaus mene liian paljoa pohdiskeluksi niin voin kertoa, että jotain konkreettistakin on alkanut tapahtua. Vatsa alkoi toimia milteinpä kellon tarkkuudella kun näkkileivät/puurot ovat nyt ruokalistalla aamuin illoin. Se on mitä suurin arkea konkreettisesti parantanut helpotus ainakin minulle. Onhan se hyvä, että tuokin toimitus on ennalta arvattavissa. Se oli siis noin pienestä kuidun lisäämisestä kiinni. Nyt leikattuna en tietenkään ole uskaltanut käyttää VLCD-kuurin aikana määrättyä vatsan toimintaa edistävää lääkitystä koska en saanut asiasta sairaalasta lähtiessäni minkäänlaista ohjeistusta.
Eteenpäin mennään vaikka kontaten! Tänä kesänä saan varmasti hikoilla vielä ylipainoisena mutta
ensi vuoden kesänä asia on vähemmän vaivalloisempi jos edes nykyinen laihtumistahtini pysyy yllä koska jokainen kilo lisää tukalaa oloa. Ihminen unohtaa helposti kuinka tukalalta olo on tuntunut ja
sen vuoksi jo tähän mennessä pudotetut kilot eivät muka tunnu missään. Toisaalta ihan muistojen
virkistämiseksi muistan kyllä kuinka pyyhin viime vuonna tähän aikaan hikeä huomattavasti enemmän kuin nyt joudun pyyhkimään. Ehkäpä minusta ei tule sitä lehtien palstoilla ylistettyä mestarilaihduttajaa mutta minusta on tullut niin sanottu "salalaihtuva"?
Tags: näkkileipä puuroannokseen velli kauraleseet vauvanpuuro mestarilaihduttaja Finelin ruokapäiväkirja Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry perusruoka-aine lempeys ankaruus kakkukekkerit vatsantoiminta VLCD-kuuri lääkitys ylipaino laihtumistahti hiki haastattelu "salalaihtuva" .
Tässä tulee vanhan kertauksena uusia asioita eli juuri pahimman kiireen aikana syöminen jää herkästi rempalleen eli ruoka-aikaa lykkäisi mielellään eteenpäin koska jutut X ja Y pitäisi saada tehtyä ensin. Siitä sitten seuraa päänsärkyä eli se ruokailuun käytetty aika ei loppupeleissä olekaan mikään kohtuuton kun vertaa sitä päänsäryn aiheuttamaan tehottomuuteen. Itselläni ajoissa otettu lääke auttaa tavallisesti mutta väsynyt olo jää jäljelle.
Ruoka-aikoja eteenpäin lykkäämällä päätyykin nopeasti siihen tilanteeseen, ettei ehtisi nukkumaankaan jos pitäisi ehtiä syömään kaiken mitä listassa lukee. Siitä seurannee sitten ravitsemuspuutoksia jos tapa oikein pahaksi äityy. Se ei ole kenenkään etu.
Toinen tilanne, jossa on tehnyt mieli painaa paniikkinappulaa, on kun paino ei putoa kuten lehtien haastattelujen mestarilaihduttajilla. Ei, vaikka noudattaisi annettuja ohjeita prikulleen ja tarkastaisi vielä uudemman kerran niiden aiempien kertojen lisäksi kaikki ainekset, mitä suuhunsa aikoo laittaa. Onneksi en ole kertonut ihmisille leikkauksestani koska en nyt jaksaisi ihmisten kilokyselyitä. Miksi muuten ylipainoisen ihmisen pitää ylipäänsä tehdä tiliä kiloistaan kaikkien kysyjien kanssa?
Asiaa pohtiessani päätin, että toimin kuten aiemminkin eli suunnittelen Finelin ruokapäiväkirjan
avulla tolkun ruoat päivälle ja sitten printtaan ohjelman sekä noudatan sitä enkä käy vaa'alla joka päivä. Olen päättänyt, että nyt menen vaikka hitaasti edeten ohjelman mukaan ja pyrin sisäistämään ohjelman niin että osaan sen unissanikin. Uskon, että ravitsemusterapeutti keksii jonkin keinon jollei
paino ala pudota seuraavaan tapaamiskertaan mennessä. Toisaalta 200-300 grammaa viikossa on aina enemmän kuin ei ollenkaan.
Minullahan tulee yhdestä neljän hengen ruoka-annoksesta suuri määrä omia ruoka-annoksia pakastimeen. Kiireen iskiessä en tietenkään ala tekemään mitään paljon aikaa vievää ruokaa vaan otan ruokaa pakastimesta niin itselleni kuin perheellenikin. Ruoanlaitosta nautiskelemaan ehdin sitten rauhallisempinakin päivinä. Joka tapauksessa jo pelkkä lihavuusleikatulle annetun Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen esimerkkipäivän mukaan syömällä päätyy aika varmasti samaan
lopputulokseen kuin omien mieltymysten mukaan suunnitellun terveellisen ja järkevän listan mukaan tehdyn suunnitelman mukaan syömällä.
Finelin ruokapäiväkirja antaa hyvin koruttomasti oman palautteensa päivän syömisten ravintoarvopitoisuudesta. Se on ehdottoman hyvä apu jokaiselle, joka haluaa syödä pysyäkseen
terveenä. Sen avulla voi suunnitella itselleen vaikka pitemmän ajan syömiset etukäteen. Minäkin olen laittanut etukäteissuunnitelmat muovitaskuihin ja mappiin. Sehän on tietenkin silkkaa säästöä kun yhtään ostettua elintarviketta ei joudu kompostiin. Jos Finelin ruokapäiväkirjan avulla suunniteltaisiin enemmän ruokailuja ihan yleisellä tasolla ajatellen, niin silloin siitä voisi olla suurempaa kansallistakin hyötyä koska ihmisillä jäisi enemmän rahaa laadukkaampien raaka-aineiden ostoa
varten ja ruokahävikkiä syntyisi vähemmän. Jos et vielä ole käynyt katsomassa Finelin ruokapäiväkirjaa niin käy ihmeessä nyt osoitteessa http://www.fineli.fi !
Juuri ruoan laadukkuus on ainakin minulla ollut se viimeisin asia, josta olen halunnut tinkiä. Toisaalta
olen pohtinut omia ostotottumuksiani ja nuhdellut itseäni sen vuoksi, että olen ilmeisesti jonkinlainen
hamstraaja. Ostan aivan liian suuria määriä kuiva-aineita, kasviksia ja mausteita ja sitten loppupäässä niitä koko perhe joutuu syömään halusipa sitten tai ei. Meillä Suomessa on helppoa ostaa juuri niitä laadukkaita perusruoka-aineita niin usein kuin haluaa. Nyt leikkauksen jälkeen tarvin sitten entistä vähemmän raaka-aineita ruokiin ja minua, aikuista ihmistä, on ihan tosissaan harmittanut kun osa tarjousmelonista ehtii alkaa käymään jääkaapissakin säilytettynä ja se tietenkin on pitänyt laittaa
kompostiin. En siis selvästikään vielä oikein hahmota kuinka vähän tarvin ruokaa. Ei kannata ostaa
kokonaista melonia jos siivullakin pärjää! Kilohinnan vertailusta ei ole mitään hyötyä tässä tapauksessa koska muuten säästöä syntyy kun keittelee ihan itse kaurapuuronsa jne.
Muuten olen tavallaan ihan sinut uuden mahalaukkuni kanssa. Kuulostelen tarkasti, mikä sille sopii ja
mikä ei sovi. En ole edes yrittänyt tarjota sille mitään kolmen chilin merkinnän intialaisia tai aasialaisia ruokia vaan edennyt lempeästi. Lempeyden kuuluu myös se, että kuulostelen hyvin
tarkkaan koska mahalaukku on täynnä. Eihän tässä sentään jäniksen selässä olla! Aiempiin laihdutusyrityksiin on juuri ankaruus kuulunut olennaisesti ohjelmaan ja nyt tuntuu välillä hassultakin kun en pyri suorittamaan annettua ohjelmaa mahdollisimman nopeassa tahdissa ja pilkulleen vaan annan aikaa itselleni. Väärinymmärrysten välttämiseksi korostan, että tarkoitan tällä ajan antamisella nyt mahdollisuuden pehmeään laskuun mahalaukulle enkä mitään leikkausta edeltävien
epäterveellisten ruokien syömisten jatkamista. Esimerkiksi skippasin täytekakkukekkerit vähin äänin
eikä kukaan edes ilmeisesti huomannut etten ollut siellä. Aiemmin olisin mennyt vastaavaan tilaisuuteen silkasta velvollisuudentunnosta.
Jottei tämä bloggaus mene liian paljoa pohdiskeluksi niin voin kertoa, että jotain konkreettistakin on alkanut tapahtua. Vatsa alkoi toimia milteinpä kellon tarkkuudella kun näkkileivät/puurot ovat nyt ruokalistalla aamuin illoin. Se on mitä suurin arkea konkreettisesti parantanut helpotus ainakin minulle. Onhan se hyvä, että tuokin toimitus on ennalta arvattavissa. Se oli siis noin pienestä kuidun lisäämisestä kiinni. Nyt leikattuna en tietenkään ole uskaltanut käyttää VLCD-kuurin aikana määrättyä vatsan toimintaa edistävää lääkitystä koska en saanut asiasta sairaalasta lähtiessäni minkäänlaista ohjeistusta.
Eteenpäin mennään vaikka kontaten! Tänä kesänä saan varmasti hikoilla vielä ylipainoisena mutta
ensi vuoden kesänä asia on vähemmän vaivalloisempi jos edes nykyinen laihtumistahtini pysyy yllä koska jokainen kilo lisää tukalaa oloa. Ihminen unohtaa helposti kuinka tukalalta olo on tuntunut ja
sen vuoksi jo tähän mennessä pudotetut kilot eivät muka tunnu missään. Toisaalta ihan muistojen
virkistämiseksi muistan kyllä kuinka pyyhin viime vuonna tähän aikaan hikeä huomattavasti enemmän kuin nyt joudun pyyhkimään. Ehkäpä minusta ei tule sitä lehtien palstoilla ylistettyä mestarilaihduttajaa mutta minusta on tullut niin sanottu "salalaihtuva"?
Tags: näkkileipä puuroannokseen velli kauraleseet vauvanpuuro mestarilaihduttaja Finelin ruokapäiväkirja Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry perusruoka-aine lempeys ankaruus kakkukekkerit vatsantoiminta VLCD-kuuri lääkitys ylipaino laihtumistahti hiki haastattelu "salalaihtuva" .
Kommentit
Lähetä kommentti