Leikkausmuistoja ja -muistamattomuutta
Minulla itse lihavuusleikkaukseen meno ei ollut mitenkään pelottava asia koska minua on leikattu useasti aiemminkin. Kaikki alkuvalmistelut olivat osittain vanhan kertausta. Eniten minua hämmästytti se, että minulle tuotiin todella tuhti päivällinen. Vänkäsin tietenkin, että minunhan pitää laihduttaa mutta minulle sanottiin topakasti että nyt syöt jotta kestän leikkauksen paremmin. Siihen siis loppui ENED-kuuri. Sen lisäksi minulle tarjoiltiin myös tuhti iltapala ja annettiin puoliyöllä juotavaksi jokin todella sokerinen juoma. Vieläkin puistattaa kun muistelen sen imelyyttä! Menee kyllä Mississippi mud caken kanssa ällöttävimpiin makumuistoihin! Molemmat niin äiteliä että niitä saa alas vain pahalla sisulla. Mahakin meni täysin sekaisin sokeripommista ja siinä tuli yöllä sitten suoltakin tyhjennettyä.
Aamulla herätettiin pesulle ja minulla oli sellainen tunne, että kohdussakin tapahtuu jotain. Pyysin varmuuden vuoksi Tenan vaippahousut koska pelkäsin, että jo pitemmän aikaa sekaisin olevat menkat alkavat juuri leikkauspöydällä. Tukan letitin tiukasti. Sitten se olikin menoa leikkuriin!
Minulla ei ole minkäänlaista aavistusta kuinka kauan minulle tehtiin esivalmisteluja. Sain ensin jotain lääkettä, josta tuli ihan niin sanotusti känninen olo. Koska en itse käytä alkoholia niin en osaa oikein paremmin vertailla. Suu höpisi ilman minkäänlaisia ponnistuksia omia sekojuttujaan (mahtaa henkilökunta kuulla työssään monenlaista jorinaa!) mutta pystyin kuitenkin vastaamaan kun minulta kysyttiin jotain. Nautin siitä kun pääsin maaten ja pian siitä olinkin jo nukutettu.
Heräsin leikkauksen jälkeen heräämössä ja olo oli tokkurainen. Mitään sen tarkempaa muistoa kellonajoista minulle ei jäänyt mutta pääsin takaisin osastolle pian. Siellä pään selvitessä aloin sitten
tuntemaan ahdistusta, että mihin ihmeeseen tulikaan oikein mentyä? Tunsin oloni todella avuttomaksi
koska olin täysin riippuvainen muista. En pystynyt puhumaan kunnolla ja jääpaloista irtoavien vesitilkkasten juominen oli todella vaikeaa. Ajattelin jo ihan tosissani, että tällaistako tämä sitten on tulevaisuudessa? Kuinka saisin pidettyä itseäni riittävissä nesteissä jos jo pieni vesikulaus meinaa lentää kaaressa ulos ja sen lisäksi röyhtäilin jatkuvalla syötöllä.
Siihen lisäksi iski vielä migreenikin mutta onneksi minulla olivat mukana omat nenäsprayna otettavat lääkkeet. Sain osastolta myöhemmin vastaavaa tavaraa. Yritin sinnikkäästi juoda jääpalavettä mutta se tuotti paljon työtä minulle. En ole tottunut röyhtäilijä ja varmaan senkin vuoksi röyhtäily tuntui uudelta vaivalta. Maha oli tietenkin kosketusarka leikkausalueilta.
Leikannut kirurgi tuli aamulla pikaisesti katsomaan vointiani ja hän lohdutti minua, että mahalaukku on turvoksissa leikkauksen jäljiltä. Mahalaukun turvotus laskee muutamassa päivässä ja niin siinä
kävikin. Aivan turhaan siis panikoin! Yhtäkkiä heräsin yhtenä yönä kamalaan horkkaan ja nälkään. Hoitaja antoi minulle mustikkakeittoa ja neuvoi ottamaan varovasti. Minä join sitä viisi tai kuusi minikulausta ja olo tuntui heti paremmalta.
Seuraavana aamuna tarjotut ruoat alkoivat uppoamaan paremmin. Olin todella ylpeä itsestäni kun sain syötyä peräti kaksi teelusikallista jogurttia. Sen jälkeen sain lounaaksi jotain todella herkullista velliä, jota pystyin syömään noin kolme teelusikallista ja maidon sain juotua röyhtäysten kera puoli tuntia lounaan jälkeen. Olin tietenkin huolissani hampaistani kun maitoa oli suussa pitkän aikaa mutta ajattelin, etteivät hampaat nyt täysin mätäne yhden maitolasillisen juomisesta vaikka joisinkin sitä hitaammin. Otin varovaisesti sen päälle ksylitolitabletin eikä maha pannut sitä pahakseen.
Siitä se ruokailu ja juominen lähtivätkin sujumaan ja minä podin mieletöntä koti-ikävää. Olin todella
onnellinen kun lääkäri päästi minut kotiin. Tein innoissani lähtövalmisteluja ja taisin lähteä osastolta
sellaisella vauhdilla etten muistanut kiittää hoitajia lähtiessäni. Palo olla oman elämäni valtiatar on
suuri! Pitänee laittaa osaston väelle kiitoskortti näin jälkikäteen.
En käsitä, kuinka jotkut ihmiset kestävät pitkät sairaalajaksot! Heillä täytyy kyllä olla todella vahva psyyke koska minulle jo tuon hyvin onnistuneen lihavuusleikkauksen mittainen sairaalassaolo tuntui pahalta nimenomaan omien avuttomuudentunteiden vuoksi. En tiedä kuinka kehittyä vahvemmaksi ihmiseksi, jotta kestäisin paremmin tuollaisia avuttomuudentunteiden jos ja kun olen tavallaan toisten armoilla ja hoidettavana?
Tags: lihavuusleikkaus ENED-kuuri tuhti päivällinen iltapala sokerinen juoma Mississippi mud cake makumuisto äitelä Tena-housuvaippa menkat leikkuri esivalmistelut lääke känninen olo alkoholi
jorina höpinä avuttomuuden tunne kulaus röyhtäily migreeni kosketusarka kirurgi lohduttaa turvotus
panikoida horkka nälkä hoitaja mustikkakeitto minikulaus jogurtti velli teelusikallinen ksylitolitabletti kiitoskortti valtiatar koti-ikävä vahva psyyke.
Aamulla herätettiin pesulle ja minulla oli sellainen tunne, että kohdussakin tapahtuu jotain. Pyysin varmuuden vuoksi Tenan vaippahousut koska pelkäsin, että jo pitemmän aikaa sekaisin olevat menkat alkavat juuri leikkauspöydällä. Tukan letitin tiukasti. Sitten se olikin menoa leikkuriin!
Minulla ei ole minkäänlaista aavistusta kuinka kauan minulle tehtiin esivalmisteluja. Sain ensin jotain lääkettä, josta tuli ihan niin sanotusti känninen olo. Koska en itse käytä alkoholia niin en osaa oikein paremmin vertailla. Suu höpisi ilman minkäänlaisia ponnistuksia omia sekojuttujaan (mahtaa henkilökunta kuulla työssään monenlaista jorinaa!) mutta pystyin kuitenkin vastaamaan kun minulta kysyttiin jotain. Nautin siitä kun pääsin maaten ja pian siitä olinkin jo nukutettu.
Heräsin leikkauksen jälkeen heräämössä ja olo oli tokkurainen. Mitään sen tarkempaa muistoa kellonajoista minulle ei jäänyt mutta pääsin takaisin osastolle pian. Siellä pään selvitessä aloin sitten
tuntemaan ahdistusta, että mihin ihmeeseen tulikaan oikein mentyä? Tunsin oloni todella avuttomaksi
koska olin täysin riippuvainen muista. En pystynyt puhumaan kunnolla ja jääpaloista irtoavien vesitilkkasten juominen oli todella vaikeaa. Ajattelin jo ihan tosissani, että tällaistako tämä sitten on tulevaisuudessa? Kuinka saisin pidettyä itseäni riittävissä nesteissä jos jo pieni vesikulaus meinaa lentää kaaressa ulos ja sen lisäksi röyhtäilin jatkuvalla syötöllä.
Siihen lisäksi iski vielä migreenikin mutta onneksi minulla olivat mukana omat nenäsprayna otettavat lääkkeet. Sain osastolta myöhemmin vastaavaa tavaraa. Yritin sinnikkäästi juoda jääpalavettä mutta se tuotti paljon työtä minulle. En ole tottunut röyhtäilijä ja varmaan senkin vuoksi röyhtäily tuntui uudelta vaivalta. Maha oli tietenkin kosketusarka leikkausalueilta.
Leikannut kirurgi tuli aamulla pikaisesti katsomaan vointiani ja hän lohdutti minua, että mahalaukku on turvoksissa leikkauksen jäljiltä. Mahalaukun turvotus laskee muutamassa päivässä ja niin siinä
kävikin. Aivan turhaan siis panikoin! Yhtäkkiä heräsin yhtenä yönä kamalaan horkkaan ja nälkään. Hoitaja antoi minulle mustikkakeittoa ja neuvoi ottamaan varovasti. Minä join sitä viisi tai kuusi minikulausta ja olo tuntui heti paremmalta.
Seuraavana aamuna tarjotut ruoat alkoivat uppoamaan paremmin. Olin todella ylpeä itsestäni kun sain syötyä peräti kaksi teelusikallista jogurttia. Sen jälkeen sain lounaaksi jotain todella herkullista velliä, jota pystyin syömään noin kolme teelusikallista ja maidon sain juotua röyhtäysten kera puoli tuntia lounaan jälkeen. Olin tietenkin huolissani hampaistani kun maitoa oli suussa pitkän aikaa mutta ajattelin, etteivät hampaat nyt täysin mätäne yhden maitolasillisen juomisesta vaikka joisinkin sitä hitaammin. Otin varovaisesti sen päälle ksylitolitabletin eikä maha pannut sitä pahakseen.
Siitä se ruokailu ja juominen lähtivätkin sujumaan ja minä podin mieletöntä koti-ikävää. Olin todella
onnellinen kun lääkäri päästi minut kotiin. Tein innoissani lähtövalmisteluja ja taisin lähteä osastolta
sellaisella vauhdilla etten muistanut kiittää hoitajia lähtiessäni. Palo olla oman elämäni valtiatar on
suuri! Pitänee laittaa osaston väelle kiitoskortti näin jälkikäteen.
En käsitä, kuinka jotkut ihmiset kestävät pitkät sairaalajaksot! Heillä täytyy kyllä olla todella vahva psyyke koska minulle jo tuon hyvin onnistuneen lihavuusleikkauksen mittainen sairaalassaolo tuntui pahalta nimenomaan omien avuttomuudentunteiden vuoksi. En tiedä kuinka kehittyä vahvemmaksi ihmiseksi, jotta kestäisin paremmin tuollaisia avuttomuudentunteiden jos ja kun olen tavallaan toisten armoilla ja hoidettavana?
Tags: lihavuusleikkaus ENED-kuuri tuhti päivällinen iltapala sokerinen juoma Mississippi mud cake makumuisto äitelä Tena-housuvaippa menkat leikkuri esivalmistelut lääke känninen olo alkoholi
jorina höpinä avuttomuuden tunne kulaus röyhtäily migreeni kosketusarka kirurgi lohduttaa turvotus
panikoida horkka nälkä hoitaja mustikkakeitto minikulaus jogurtti velli teelusikallinen ksylitolitabletti kiitoskortti valtiatar koti-ikävä vahva psyyke.
Kommentit
Lähetä kommentti